MC eli Master of Ceremonies = suomeksi Seremoniamestari.

Eikö juttu oikein luista...Pelottaako ihmisten eteen nouseminen?

Ei hätää, aina joskus tarvitaan puhemiestä! Tapahtuman sujuva eteenpäin vieminen vaatii yleensä ammattilaisen ohjausta, oikeaa seremoniamestaria.

Suunnitellaan yhdessä tilaisuuteesi sopiva kulku ja juonnot. Vaikka suunnitelmat olisi tehty, kaikki ei välttämättä mene halutulla tavalla... Silloinkaan paniikki ei meitä valtaa, vaan päinvastoin — pääsemme improvisoimaan!

Tilaisuuden vaatimalla tavalla esiintyminen on tärkeää, spontaanisti ja rohkeasti heittäytymällä tilanteeseen saadaan hyviä mieliä aikaan. Unohtamatta tietenkään selkeää ulosantia; tarvittaessa vierailla kielillä.

Olen toiminut juontajana / seremoniamestarina esimerkiksi:

- Yritystapahtumissa

Asiakastilaisuuksissa, pikkujouluissa, palkitsemistilaisuuksissa, rinnetapahtumissa, yrityksen merkkipäivillä, fine-dining illalisilla ja lukuisissa muissa tilaisuuksissa!

- Seminaareissa

- Häissä

Ulkopuolisena seremoniamestarina tai ns. toast masterina, myös DJ-palvelun yhteydessä.

 

Huomioitavaa MC:tä/juontajaa tilatessa

- Kerro tarkasti mitä ovat odotuksesi.

- Mieti tarkoin tilaisuutesi luonne. Tilaisuuksia on paljon erilaisia, niin on myös tapoja juontaa. Samalla tavalla ei toteuteta hauskanpitoon tarkoitettuja yrityksen pikkujouluja illalla ja päivällä seminaarissa tapahtuvia tilaisuuksia.

- Käsikirjoitus. Ennakkosuunnittelu on kaiken a ja o. Mieti mitä juontajalta haluat, onko hän seremoniamestari joka huolehtii myös siitä että kaikki tapahtuu oikea-aikaisesti, vai käy vain kertomassa ihmisille informaatiota annettujen tietojen perusteella.

- Fokusoikaa asiat yhdelle ihmiselle. Isoimmissa tapahtumissa tämä henkilö on yleensä tapahtumatuottaja, pienemmissä esimerkiksi joku yrityksen henkilöistä kuka kantaa kokonaisvastuun tapahtumasta. Jos yksi sanoo sitä ja toinen toista, ei loppupeleissä kukaan tiedä mitä pitäisi tapahtua ja milloin. Aikataulu on tärkeä, mutta joustoa kannattaa varata. Ihmiset kun harvoin tekevät kaiken tarkalleen suunnitellusti.

- Kiusallisien tilanteiden välttämiseksi on aina hyvä mainita pukukoodi. Älä myöskään vähättele oman tilaisuutesi juhlallisuutta. Olen nähnyt monet häät, joissa morsiuspari on ilmoittanut että kaikki pukeutuu vapaasti, esimerkiksi farkkuihin. Yhdelläkään kerralla ei kellään ole ollut farkkuja, vaan kaikilla asianmukaiset vaatteet.

- Muista, että juontaja on ammattilainen ja saattaa välillä puhua "ammattikieltä". Kysy rohkeasti jos jokin asia jää askarruttamaan.

- Muistathan, että vaikka juontaja puhuu eri kieliä, se ei tee hänestä simultaanitulkkia. Tulkin tehtävät hoitaa ammattitulkit, ei juontaja.

© DJ, GAME SHOW, MC, TECHNIQUES - VESAVOICE.COM